|
Kauneimmat
kaaleen laulut
|
|
|
Hilja Grönforsille kaaleen laulut tulivat tutuiksi jo lapsena. Perheen kesken perinnelaulujen laulaminen oli usein yhteistä iltahuvia aikana, jolloin vain harvalla romanilla oli oma katto pään päällä, puhumattakaan radioista tai televisioista. Laulut kertovat romanien elämästä, lähimmäisen kaipuusta, vaeltamisesta, linnasta, markkinoista, hevoskaupoista, yhteydestä luontoon, rakkaudesta. Laulujen vanhimmat piirteet viittaavat kauas Euroopan taakse Anatoliaan, Persiaan, mahdollisesti jopa Intiaan saakka. Myös venyttelevä, koristeellinen ja pakahtuen eläytyvä laulutapa on vanhaa itämaista perua. Uudemmat kaaleen laulut ovat saaneet vaikutteita pohjalaisesta rekilaulu-perinteestä. Sibelius-Akatemian kansan musiikin osastolla tutustutaan mm. Suomessa asuvien romanien perinnelauluihin ja laulutapaan. Näytteitä opituista taidoista esittävät konsertissa Taito Hoffren, Pia Rask, Eero Turkka ja Veera Voima. |
Hilja Grönfors |